No huh. Mutta eipäs niinkään mahdoton ajatus, sillä nykyään useilta opiskelijoilta löytyy jo tarvittava laitteisto. Jos opetussisällöissä vielä kaiken lisäksi olisi äänenkäsittelyä tai videotuotantoa tai xml-kielen alkeita tms. oman podcastin tuottaminen olisi mitä erinomaisin oppimistehtävä.

Pelkkä puhuva pää tai monotoninen paperista puhuminen on pedagogisesti ehkä kuitenkin heikosti perusteltavissa. Yksi itseäni erityisesti kiinnostava skenaario on seuraavanlainen: kurssilla on tietyt artikkelit, jotka opiskelijat lukevat ja lähettävät kysymyksensä tietyn aikataulun mukaisesti. Kun kysymykset on lähetetty, niistä koostetaan haastattelurunko ja haastattelu tehdään artikkelin kirjoittajalle (esim. skypen kauttta) tallentaen. Tallenne julkaistaan podcastiin, jonka opiskelijat ovat tilanneet. Opiskelijat kuuntelevat tallenteen, kirjoittavat siitä omaa pohdintaa (esim. blogina), lukevat uuden artikkelin ja lähettävät taas kysymykset. Tätä skenaariota hieman kehitettynä aionkin kokeilla mahdollisesti kurssissa Pelit, leikit ja simulaatiot opetuksessa.

Podcast voi olla helppo tapa jakaa luentotallenteita. Minimaalisimmin tarvitaan vain jokin nauhottava digitaalinen laite, konverttori, palvelintila, xml-tiedosto ja voila: luentosi on jo verkossa. Opiskelijoiden ei tarvitse erikseen muistaa käydä tarkistamassa uusinta tallennetta kotisivuillasi vaan podsieppaaja tekee ”likaisen työn”.

Podcasteina löytyy mitä käyttökelpoisimpia materiaaleja. Eri yliopistojen luentoihin voi viitata, niistä voi näyttää paloja, niitä voi opiskelija etsiä lisämateriaalikseen tai niitä voidaan vaikka analysoida jonkin kurssin yhteydessä.

Satunnaisia esimerkkejä hyödyllisistä podcasteista:

Bushin puheet

War New Radio podcastaa ”valtamedian jättämistä aukoista Irakin sodasta”

Photoshop.tv antaa vinkkejä ... hmm... no fotarin käyttöön tietty.

Nature –lehti

Discovery News

ScienceCentral Video News

Stanfordin yliopiston podcasteja (linkki osoittaa suoraan iTunes -ohjelmaan)

Harvardin avoin podcastkokeilu

Spoonful of Russia

Wordnerds

LearningItalianPod

FatPixelsRadio puhuu tietokonepeleistä vakavasti

Opiskelijan, tutkijan tai opettajan näkökulmasta blogeja voi käyttää myös tiedonlähteinä. Blogeissa informaatio kulkee ehkä tavallisiakin medioita nopeammin (toki myös väärä tieto, luonnollisesti). Oman kiinnostuksen aiheesta on hyvä etsiä blogeja, joita säännöllisesti seuraa, jolloin joku toinen tai usea toinen etsii puolestasi alasi mielenkiintoisia ilmiöitä netistä ja muista medioista

Taideaineissa blogi toimisi erittäin hyvin. Kurssit, joissa tuotoksien reflektiivistä tarkastelua vaaditaan muutoinkin, bloggaamalla tämä voisi onnistua hyvin myös etäältä ja/tai vertaispalautteen kera. Kun blogissa voi olla myös kuvia käsitöistä, maalauksista tai muista produktioista (taitot, piirrokset, tuotteet, esineet jne. jne.), työprosessien kuvaaminen suoraan ajassa (dokumentointi silloin kun tekee, ei vasta jälkeenpäin) muovautuisi ehkä helpommin käytännöksi.

Mediakasvatusta tehdään nykyäänkin vielä paljon siinä muodossa, että opettaja pyytää opiskelijoita etsimään netistä kurssin aiheeseen liittyvää tietoa. Blogien alkuperäinen tarkoitus oli juuri mielenkiintoisten linkkien julkaiseminen sitä mukaa kun niitä löytyi ja niiden kommentointi. Linkkien etsiminen kurssin aiheesta voisi toimia hyvinkin blogia kirjoittamalla ja voisi olla pienikin osa kurssia (kukin julkaisisi esim. yhteiseen blogiin kurssin aikana muutaman linkin).

Joskus opettaja voi olla hyvinkin kiinnostunut ryhmätyön etenemisestä ja todellisesta työnjaosta. Ryhmäblogin kirjoittaminen voi toimia tukena varsinkin pitkäaikaiselle ryhmätyölle. Kukin pystyisi myöskin raportoimaan omaa ryhmätyön osuuden etenemistä omalle ryhmälleen, opettajalle ja vertaisryhmille. Ideoita ja palautetta voi saada myös samanaikaisesti toimivilta toisilta ryhmiltä

Kursseilla, joilla yhtenäisen kirjallisuuden ja aiheen valitseminen ei ole helppoa tai tarkoituksenmukaista voisi esseen (jota usein käytetään tällaisessa tapauksessa) sijasta käyttää blogia, jolloin kukin voisi oman lukuprosessinsa aikana kirjata ajatuksiaan ylös blogikirjoituksina. Toisista blogeista saisi syvyyttä omaan aiheeseen ja mahdollista ristiviittaamistakin kannattaisi kannustaa opiskelijoita tekemään.

Verkkokursseilla opettaja voi jäädä hyvinkin "kasvottomaksi". Joillakin opiskelijoilla ahdistus voi kasvottomuudesta kasvaa niin suureksi, että verkkokurssi jää kesken.

Opettaja voisi blogata omalla persoonallisella otteellansa joko kurssiin liittyvistä asioista tai ihan vaikka omasta elämästään. Opettajan blogilla voidaan saada kurssiin syvyyttä esimerkiksi opetettavaan asiaan liittyvistä ilmiöistä, joista ei periaatteessa kurssin aikatauluihin ole mahdollista perehtyä, mutta joita jokainen voisi mielenkiinnosta ja omista aikatauluista riippuen seurata. Henkilökohtaisella blogilla saisi ehkä kurssia edeltävältäkin ajalta taustatietoja, joka tekisi opettajasta kenties helpommin lähestyttävän, mutta ehdottomasti ainakin vahvistaisi opettajan "verkkoläsnäoloa".

Opiskelijoiden itseorganisoimat gradupiiritkin voisivat toimia blogien avulla (ja miksei graduseminaarikin). Ulkopuolisille irrelevantit seikat, kuten gradun etusivun muotoilut tai kirjojen huono saatavuus nousisi arvoltaan korkealle jos omia kokemuksia voisi jakaa samanmielisten kanssa. Itsenäistä ja itseohjautuvaa työskentelyä tukevana blogin kirjoittaminen voisi myös pitää omat aikataulut kurissa ja vähentää ”yksin olemisen” tuskaa. Silti voisi olla missä tahansa ja ”osallistua” koska tahansa. Vertaispalaute tai tuki helpottaisi omaa työskentelyä ja antaisi perspektiiviä omiin pulmiin. En ihmettelisi yhtään, jos tällaisia piirejä olisikin jo useita perustettu.

Luentopäiväkirjat jäävät helposti kirjoitettavaksi juuri ennen palautuspäivää. Sen lisäksi ne on yleensä kohdistettu pelkästään oppilaalta opettajalle. Vertaispalaute omista ajatuksista jää siis minimiin, yleensä myös minkäänlainen palaute. Blogin kirjoittaminen luentopäiväkirjan sijasta voisi edistää osissa kirjoittamista ja vertaispalautteen saamista. Julkisen luentopäiväkirjan kirjoittaminen voi kuitenkin olla kynnys ja osa ajatuksista jää kirjaamatta, opiskelijalle on siis hyvä tarjota mahdollisuutta kirjoittaa myös rajatulle yleisölle tai täysin yksityisesti. Opettajaakin saattaa tosin jännittää saada täysin julkista palautetta.

Oppimispäiväkirjana blogi toimisi siinäkin mielessä, että esim. luennon ja kirjan yhdistäminen oppimispäiväkirjoissa tapahtuisi todellakin prosessissa ja omiin kirjoituksiin voisi palata sekä niihin voisi kätevästi myöhäisemmissä kirjoituksissa viitata.

Blogien suuren suosion takana on julkaisujärjestelmät, joita ylläpidetään myös ilmaiseksi mainosvaroilla erilaisilla palvelimilla. Julkaisujärjestelmä tekee blogin julkaisusta yhtä helppoa kuin sähköpostin kirjoittaminen. Julkaisujärjestelmän voi toki asentaa myös omalle palvelimelleen tai palvelintilaan käyttäen jotain ilmaista softaa, näistä tällä hetkellä suosituin lienee WordPress, jota Helsingin Sanomatkin näyttää käyttävän, mutta se vaatii hieman teknistä osaamista. Blogger on yksi varhaisimmista ilmaisista palveluista, joita vieläkin käytetään paljon (jonka Google osti 2003). Tämän koulutuksen blogi on tehty kokeilutarkoituksessa suomalaiselle ilmaispalveluntarjoajalle Vuodatus.netille, joka vaikuttaa toimivan hyvin.

Ilmaisia julkaisupalveluja käytettäessä (ja ehkä omaakin palvelintilaa) on hyvä kirjoittaa omat tekstit johonkin tekstitiedostoon ensiksi talteen, sillä kukaan ei voi taata niiden pysyvyyttä palvelimella, tyypillistä on myöskin se, että pitkä, erikoisen erinomainen ja tuskalla kirjoitettu viesti katoaa lähettämisen yhteydessä.. ;)

Palveluntarjoajia:

Blogger

Vuodatus

Wordpress.com

LiveJournal

Microsoftin MSN Spaces

Softia:

WordPress

MovableType

PostNuke

Wikipedian englanninkielinen artikkeli blogeista listaa softia ja palveluja lisää

Mielestäni blogien käyttö opiskelun ja opettamisen kontekstissa soveltuu parhaiten kursseille, jotka ovat prosessimaisia, pitkähköjä kursseja. Downesin jaottelun mukaan blogeja voidaan toki myös käyttää monella eri tavalla (kurssin nettisivuna, keskustelupalstana, linkkipankkina jne), mutta erityisesti opiskelijoiden/opettajan bloggaaminen soveltuu prosesseihin ajassa. Asettaisin mielelläni blogit jatkumossa chat-keskustelufoorumit-blogit, jos puhutaan intensiivisyydestä, ajasta ja sitovuudesta. Kukaan ei estä rakentamasta verkkokurssia siten, että se hyödyntäisi näitä kaikkia. Chat on synkronista vuorovaikutusta, keskustelufoorumi ja blogit asynkronista. Keskustelufoorumi vaatii ehkä ajassa lyhyempää aikaa osallistumiselle, mutta blogeissa sisällön tuottaminen ei riipu muista kurssilaisista, vaikka luonteeltaan sekin voi olla keskustelevaa.

Erilaisia käyttöskenaarioita on parasta miettiä kun on tutustunut blogien/podcastien maailmaan muutoin. Toimivat formaatit löytyvät varmasti jostain olemassa olevasta toiminnasta (esim. käsityön opettaja voi ottaa käyttöskenaarion neuloblogeista). Tuntemalla välineen ”tavallisen” ja laajalle levinneen käytön on helpompi kehittää juuri tälle välineelle luontevia käyttötapoja. Myös välineen opettaminen voi olla silloin helpompaa/järkevämpää, sillä silloin ollaan kognitiivisesti taloudellisempia: ”Mitä olen oppinut jossain muualla pätee täällä ja mitä täällä opin pätee muualla”.

Kognitiotieteen ja kognitiivisen teknologian Connet-verkoston Lapin yliopiston kurssilla "Uudet mediat" kokeiltiin blogin kirjoittamista osana kurssisuoritusta (bloggaamista käytettiin myös kurssin kesälukukautena ja kevään 2005 Oppiva organisaatio ja pienryhmädynamiikka –kurssilla, jälkimmäisessä asetin opiskelijoille tosin vähän liian korkeat tavoitteet, uuteen välineeseen totutteleminen oli jo monille suuri ponnistus). Uudet mediat –kurssi oli yhteensä 5 opintoviikkoa ja sen pystyi suorittamaan myös 2 opintoviikon mittaisena, jolloin suorituksena oli pelkkä blogi.

Kurssi oli täysin tietoverkkovälitteinen, chat-tapaamisia lukuun ottamatta myös suhteellisen vapaa aikatauluiltaan. Blogiosuudessa oli tarkoitus kirjoittaa viidessä viikossa yhteensä 10-12 kirjoitusta. Määrittelin muutaman pakollisen kirjoituksen ja loput aiheet olivat vapaita (tukena oli mm. keräämäni aiheehdotuslista). Kurssin tarkoituksena oli tutustuttaa opiskelijat uusiin medioihin, sen laajaan kirjoon ilmiöistä ja teoreettisiin uusmediakeskusteluihin. Kirjallisuuden sai yhtä peruskirjaa lukuun ottamatta valita vapaasti, mutta kirjojen sisällöt piti näkyä myös blogimerkinnöissä.

Pyrin ohjaamaan blogin kirjoittamisen sisällöt sellaisiksi, joissa kirjojen teoriat, kirjoittajien omat näkemykset ja heitä ympäröivä mediamaailma kohtaisivat. Asioista sai myös kirjoittaa erikseen. Blogien taso vaihteli suuresti, joka myös toisaalta heijasti sitä seikkaa, että kurssilla oli osanottajia toisen vuoden opiskelijoista jatko-opiskelijoihin.

Sisältö oli myös selkeästi parempaa niillä, jotka olivat tottuneet itsenäiseen pohdintaan ja blogikirjoittamiseen. Osa kurssilaisista tipahti myös kyydistä sen tähden, että kurssi oli loppujen lopuksi aikataulullisesti vaativa. Kaksi kirjoitusta viikossa onkin yllättävän raskas tahti (kun vaadin niin paljon sisälöiltä).

Kommentointi oli myös "pakotettua" siinä mielessä, että kerran viikossa tuli kommentoida jotain toista blogia kurssilla. Blogit oli tuotettu joko verkoston omalla oppimisalustalla tai ulkoisella järjestelmällä. Koska en ohjannut kommentointia sen enempää, ulkoiset blogit saivat huomiota selkeästi vähemmän (opiskelijat lukivat helpommin oppimisalustalla olleet blogit).

 Itse seurasin bloggaamista RSS-lukijalla, jossa minulla näkyi Hiekkalaatikon (Connetin oma oppimisalusta) kyseisen kurssin kansion muutokset yhdessä virrassa ja ulkoisten blogien päivityksen omissa virroissaan. Minulla oli siis selkeä tuntuma kurssin etenemisestä vaikka en oppimisalustalla käynytkään välttämättä joka päivä. Opiskelijoiden ohjaaminen RSS-virtojen käyttämiseen oli vielä liian työlästä, sillä itsellänikään ei siitä ollut selkeitä kokemuksia, joten luovuin siitä. Osa opiskelijoista käytti sitä kuitenkin omatoimisesti. Kurssin ideana oli myöskin mahdollistaa erilaiset käytöt riippuen ihmisten omasta "media-arjesta" tai taidoista.

Näkymä kurssin oppimisalusta Hiekkalaatikosta ja sen sisällä julkaistuista blogeista.

Kurssilla blogin ja chatin lisäksi kirjoitettiin essee, johon sai suoraan soveltaa jo blogeihin kirjoittamiaan pätkiä.

Joidenkin palautteiden perusteella bloggaamisen hyvät ja huonot puolet oli samat: "matala kynnys tuottaa omia ajatuksiaan tekstinä". Osa toisten teksteistä nähtiin mielenkiintoiseksi ja näkemystä antavaksi ja osa taas "informaatiosaasteeksi". Vaikka yritin kovasti johdattaa opiskelijoita bloggauksen maailmaan, ohjaamiseen kaivattiin vielä parannusta. Yksi opiskelija piti myös paljon siitä, että ei tarvinnut kiinnittää niin paljon huomiota ulkoasun miettimiseen (kun taas osa sai tehdä tätä omasta valinnastaan). Myös heikkoja teknisiä valmiuksiaan harmitteleva opiskelija koki blogin helppokäyttöiseksi " kun alkuun pääsi". Parhaimpia arvosanoja saaneet opiskelijat eivät tuntuneen saavan vertaispalautteesta mitään irti, mutta silti yllättyivät oman kirjoitusprosessin hyödyllisyydestä.

Oma tuntuma opetuskokeilusta on, että ohjausta parantamalla, aikatauluja uudelleen miettimällä ja formaattia uudelleen sorvaamalla kurssi toimii näin suhteellisen hyvin. Bloggaminen toimi ainakin sisältöjensä vuoksi erityisen hyvin tällä kurssilla, sillä blogattavat aiheet olivat bloggaamista lähellä.

Verkkopedagogiikan tutkimuksessa on painotettu erityisesti vuorovaikutteisuutta. Blogit vuorovaikutuksellisena mediana soveltuu hyvin opetus- ja opiskelukäyttöön. Podcastien käyttö on myös näkyvästi lisääntynyt viimeisen puolen vuoden aikana erilaisissa oppilaitoksissa. Tutkimusta erityisesti käyttökokemuksien näkökulmasta tehdään varmasti paljon maailmanlaajuisesti juuri näillä hetkillä.

Vielä vuosi sitten jopa blogien tutkimuskirjallisuutta, saati sitten podcastien (ikäähän ei ole ilmiölle muutoinkaan vielä paljoa siunaantunut) ei pahemmin löytynyt. Viime vuoden ITK-konferenssissa blogiaiheesta oli vain yksi esitys (ulkomaalainen). Tänä vuonna näemmä aiheesta on keskusteltu enemmänkin. Helsingin yliopiston valtsikka on ollut esimerkillisesti lanseeraamassa blogijulkaisujärjestelmää niin opiskelijoiden kuin henkilökunnankin käyttöön. Jere Majava onkin ollut yksi näkyvä blogien opetuskäytön puolestapuhuja Suomen tasolla. Verkkojulkaisu Piirtoheittimessä Jere esittelee omia bloggaamisen opetuskäytön näkemyksiään. Jere bloggaa myös itse.

Lapin yliopistossa blogeja on kokeiltu ainakin omillani Connet –verkoston kursseilla Uudet mediat ja Oppiva organisaatio ja pienryhmädynamiikka viime vuoden keväästä lähtien.

Podcastien opetuskäyttökokeilut alkanevat tästä koulutuksesta.. ;)
(KTK:n palvelimen podcast-soveltuvuutta Miika on kyllä testaillut jo jonkin aikaa, kiitos siitä Miikalle)

Englanninkielisessä kontekstissa puhutaan ilmiöstä nimeltä ”educational blogging”.

Enemmän aiheesta voi lukea vaikka seuraavista artikkeleista:

Jere Majava: ”Kohti avointa oppimista: Henkilökohtaiset weblogit opetuksessa”

Stephen Downes: ”Educational Blogging”

Minulla on ollut testauksessa kolme erilaista laitetta, joilla voidaan kuunnella podcasteja (podcasteja voi toki kuunnella vaikka omalta läppäriltään, mutta kämmenmedialaitteiden mukana ne kulkee myös paikkoihin, joihin vain kovemman luokan nörtti kantaa painavaa tehomikroa).

Syksystä 2005 lähtien käytössäni ollut iPod Nano (2GB) on fyysisiltä mitoiltaan ja käytettävyydeltään erinomainen. Pakko kuitenkin sanoa, että petyin hieman äänentoistoon, mutta taisin odottaa jotain hurjia. Ennen pääsiäistä sain myös käyttööni uusimman "video" iPodin ja halvemman hintaluokan Creative MuVon (n. 45eur). Kaikilla näillä on selkeästi vahvuutensa.

Testilaitteet sulassa sovussa kuulokepiuhasekamelskassa.

Video iPod (30GB) on kolmikon ainut, jolla voi katsella videopodcasteja, creativen soittimesta (256MB) löytyy FM-radio, jota ei applen laitteista löydy ja Nano on niin pieni, että se on varmasti aina mukanani (Applen Steve Jobs hehkutti Nanon julkaisutilaisuudessa erityisesti Nanon pientä kokoa esittelemällä kuinka täydellisesti se mahtuu farkkujen ”kolikkotaskuun”: ”Oletteko koskaan ihmetelleet, mikä virka tällä taskulla on?, ” Jobs hehkutti ylpeänä…).

Nanooni tottuneena en ottanut video iPodin suojataskua kovin tosissani ja sain siihen jo ekana päivänä pari naarmua, jotka ärsyttää videoita katsellessa. Nanossa näytön merkitys ei ole niin suuri, joten en osannut niin paljon varoa. En tiedä, kuinka pitkään jaksaisin suojaa kuitenkaan käyttää, joten tosi paljon mietityttää applen materiaalivalinta (tästä on ollut kyllä paljon keskustelua). Olisi kiinnostavaa tietää, miten helposti naarmuuntuva on esim. PSP:n pinta.

Vaikka pitkään olen ajatellut, että nanossani ei FM-radion puute ole todellinen, creativen soitinta käyttäessäni olen tajunnut kuinka kivaa on kuitenkin kuunnella jatkuvassa virrassa olevaa lähetystä. Creativen soitin ei kuitenkaan ole kovin kätevä podcastien kanssa. Olen hyvin kiitollinen iPodin automaattisesta podcastien päivityksestä – ei tartte muuta kuin heittää piuhalla soitin kiinni tietokoneeseen ja mennä vaikka siksi aikaa tiskaamaan. Ja sitten laite taskuun ja lenkille. Aivot narikkaan. Vaatiihan se kognitiivisia prosesseja enemmän kun miettii, että mitä nyt haluaisinkaan mukaani puolen tunnin lenkille.

Siitä lähtien kun mulla on ollut tuo ”video” iPod niin olen käyttänyt vain sitä. Myös ehkä samasta syystä: Nanossa on sen verran vähän kuitenkin tilaa, että sitä on pakko organisoida aina kun lähtee vähän pitemmälle pois koneensa äärestä. Isompaan iPodiin mahtuu niin paljon, että se ei ole vieläkään mulla täynnä vaikka siirsin kaikki tämän hetken lempparimusani ja kiintoisimmat podcastit sekä jotain satunnaisia videopätkiä. Voipa aika rauhallisin mielin lähteä mihin vain.. Toisaalta tilaa on hullun paljon suhteessa akun kestoon. Mitä tekee usealla videolla, kun niitä voi kuitenkin kattoa vain 2 tuntia…

Näistä laitteista heräisi vielä paljonkin lisää ajatuksia, mutta tässä ehkä keskeisimmät. iPodeja hehkutetaan aika paljon käytettävyydestä, mutta automaattista päivitystä lukuun ottamatta en paljon näe eroja näissä laitteissa. Paitsi ehkä aika merkittävä arktisilla alueilla: iPodin ”touchwheel” ei välttämättä ole hyvä idea silloin kun pakkasessa pitää alkaa riisumaan hanskoja ja lapasia ainoastaan äänentason säätämisen vuoksi. Kyllä on ottanut pari kertaa päästä. Ja leikkasin yksiin hanskoihin oikein peukaloreijän oikeaan käteen, jotta ei tarttis ihan kaikkea poistaa hienosäädön vuoksi. Ehkä ottaisin creativen kuitenkin hiihtoreissulle, kuulisi säätiedotuksetkin.

Tein lyhyet esittelyvideot kaikista näistä kolmesta laitteesta ja julkaisin ne tämän koulutuksen podcastiin:

tilaa podcast:

http://ktk.ulapland.fi/podcasting/podcastblogikoulutus.xml

tai lataa tiedostot manuaalisesti:

http://ktk.ulapland.fi/podcasting/video/creative_muvo.MP4

http://ktk.ulapland.fi/podcasting/video/ipod_nano.MP4

http://ktk.ulapland.fi/podcasting/video/video_ipod.MP4

Testikäytössä minulla oli kaksi iPodia ja yksi Creativen edullinen mp3-soitin, mutta podcasteja voi toki kuunnella monien eri valmistajien erilaisilla kämmenmedialaitteilla (käännös taitaa olla omani).

Audiopodcasteja voi siis kuunnella millä tahansa mp3-laitteella, kuten esim. mp3-puhelimella (kaikki podcastit eivät tosin välttämättä ole mp3-muodossa). Myös videopodcasteja voi katsella monilla eri laitteilla, kuten Playstationin uusimmalla käsikonsolilla PSP:llä. Eri laitteiden tiedostotuki vaihtelee, iPodeissa lienee kaikista vähiten tukea eri tiedostoille. Ymmärtääkseni kuitenkin muissa kuin Applen laitteissa ei ole automaattista tiedostojen laitteeseen lataantumista (RSS-tukea?)…

Apple: iPodit 

Creative: Zen, MuVo 

Sony: PSP, Walkman + Walkman -puhelimet

Archos

Samsung

Palm

Nokia

Podcastien seuraamiseen on myöskin omia erillisiä softia ja web-pohjaisia sovelluksia. Web-pohjainen sovellus käy hyvin sellaiselle käyttäjälle, joka on paljon eri koneilla kun taas erillinen softa voi olla podcastien tehokäyttäjälle hyvä mm. tiedostojen organisoimisen kannalta. Helpointa ehkä juuri iPodin omistajalle on käyttää iTunesia, jolla iPodia organisoidaan muutoinkin.

Näkymä iTunesista

Listaa muista podcatchereista

Wikipedia tuntee myös sanan podcatcher

RSS-lukija on erillinen ohjelma tai ohjelman ominaisuus, joka mahdollistaa tehokkaan "täsmäsurffauksen". RSS-lukija hakee automaattisesti verkosta valittujen sivujen päivitykset esimerkiksi suoraan sähköpostiohjelmaasi.

Itse olen käyttänyt hyvillä mielin Mozillan Thunderbirdiä, jolloin voin yhdistää blogien ja uutisvirtojen seuraamisen päivittäiseen sähköpostityöskentelyyni.

Bloginäkymä Thunderbirdistä.

Muita RSS-lukijoita listattuna:

http://allrss.com/rssreaders.html

http://www.lights.com/weblogs/rss.html